Siilin Ratsastajat ry tiedote tapahtumista 14.3.2020

14.3.2020 klo 23:15

Siilin Ratsastajat ry tiedote 14.3.2020

Kevään kilpailuja ja tapahtumia peruttu

Aluehallintovirasto (AVI) on rajoittanut suurten yleisötilaisuuksien järjestämistä ja Suomen Ratsastajain Liitto suosittanut ratsastuksessa myös pienten yleisötilaisuuksien järjestämisten peruuttamista. Pyrkimyksenä on estää koronaviruksen leviäminen ja taata sekä ihmisten että hevosten hyvinvointia.

Myös Itä-Suomen Aluejaosto on päättänyt suosittaa kilpailutoiminnan keskeyttämistä koko Itä-Suomen alueella toistaiseksi. Näiden ohjeistuksien vuoksi, olemme peruuttaneet jo maaliskuun 21.-22.3. aluekilpailut ja seuraavien SiRan kilpailuiden osalta (19.4.2020 Aluehallimestaruus ja 16.-17.5.2020 seurakilpailut) teemme päätöksen myöhemmin noudattaen viranomaisten ja SRL:n ohjeistuksia lähempänä ajankohtaa. Näistä tiedotamme mahdollisimman pian, uusien ajankohtaisten ohjeistusten tultua. Pyrimme välttämään myös muita ihmisten kokoontumista vaativien tapahtumien järjestämistä kevään aikana ja järjestämään suunnitteilla olevia tilaisuuksia joko myöhemmin tänä vuonna tai etäyhteyksin. Pyydämme ratsastajia varautumaan siihen, että esimerkiksi aluehallimestaruudet jäävät tänä vuonna kokonaan Siilissä ratsastamatta.

Itä-Suomen alueella ja koko Suomessa suurin osa hevostapahtumista on peruutettu toistaiseksi, joten tarkistattehan ajankohtaiset tiedotteet tapahtumien omista tiedotteista/sivuilta.

Suosittelemme seuramme jäseniä tutustumaan myös omien talliensa ohjeistuksiin esimerkiksi käsien desinfioinnista ja yleisestä toiminnasta sekä välttämään flunssaoireisena tallille menoa.

Seuraattehan yleistä tiedotusta:

Aluehallintovirasto:
https://www.avi.fi/…/aluehallintovirasto-kieltaa-yli-500-he…

Suomen Ratsastajain Liitto:
https://www.ratsastus.fi/…/tietoa-ja-suosituksia-ratsastuk…/

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:
www.thl.fi/koronavirus

Toivomme jäsenistömme pysyvän terveinä ja palaavan uudella innolla kisatauon jälkeen!

Siilin Ratsastajat ry hallitus